tiistai 11. syyskuuta 2012

Pauli serkun pallovalot




Viime viikonlopun Helsingin reissulla ostin myös nämä
ihanat valopalleroiset  Stockmannilta.
"La Case de cousin Paul " :) 
Värivaihtoehtoja oli muutamia ja voisin huolia muitakin värejä!
Näyttää kivalta ilman valojakin!


Lauantaina leivoin vaniljakakkua, löysin jonkun vanhan lehdestä repäistyn
ohjeen keittokirjan välistä ja nyt päätin sitä tehdä, ohje olikin tosi helppo ja kakku katosi äkkiä parempiin suihin!:) 
Pohjaksi sopisi myös keksipohja.


Keräilin Kreikan rannalta pussillisen ihania kiviä rannalta, ne kulkeentui kotiin kätevästi koneessa matkarattaiden "tavaratilassa" olevassa laukussa rantalelujen kanssa eikä tarvinnu miettiä painaako laukut liikaa kivien takia!:) 


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, 
leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan kokoinen levy.
Painele murotaikina(ostin valmiina) vuoan pohjalle ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.Jäähdytä. 

Täyte
3 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
2 prk tuorejuustoa

Pehmitä liivatelehdet runsaassa kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. 
Mittaa kattilaan kerma,maito,sokeri ja halkaistu vaniljatanko(mulla ei ollut tankoa joten laitoin vain 2 tl vaniljasokeria).Kiehauta sekoittaen ja anna jäähtyä hieman. Purista liivatelehdet kuiviksi ja liuota ne vielä lämpimään seokseen. Poista vaniljatanko. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja kaada täyte pohjalle.
Hyydytä jääkaapissa yön yli.

Laitoin kakun päälle purkillisen mango pilttia kun ei nyt ollut muitakaan koristeita mut hyvää se on ilman sitäkin!:) 


28 kommenttia:

  1. Valopallot on ihanat :) Hassu sattuma, just itekin tässä postailen Riikasta ostamistani valopalloista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huomasinkin!!Vitsit mikä sattuma et samaan aikaa postaillaan samanlaisista palloista!:)

      Poista
  2. Olikos siellä Stockalla valkoisia väripalloja? Tahtoo kans!!! Makkarin sängynpäädyn yläpuolella olevalle hyllylle :) Tosin ei nuo värikkäätkään huonot ole...itse asiassa aika ihkut. Valopallot voisivat ratkaista tämän "kausivaloja" edeltävän aikakauden pimeyden iltaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni ei mut en oo ihan varma kuitenkaan..
      Ois ihanat makkariinkin kyllä!:)

      Poista
  3. Nuo pallovalot on niin kivat ja juuri samasia itsekkin miettynyt ostavani :)

    VastaaPoista
  4. tota värisarjaa oonkin metsästänyt hyvän tovin! saanko kysyä paljonko noi maksoivat? pojan huoneeseen tarvis moiset saada:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksoi vähän alle 30e, nuo sopii kyllä vaikka mihin huoneeseen!:)

      Poista
  5. Ompa kivan näköiset :-) Itseäkin haluttaisi nuin laittaa mutta en tiedä kuinka toimisi meillä kun nuo meidän pienet karvaneidit voisi innostua myös yhtä paljon kun minä :-D Olisin kanssa tiedustellut että paljonkohan maksoi? :-) Ihanat ovat ja kakku näyttää oikein hyvältä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!:) Juu voin kuvitella miten kissoja kiinnostais moiset!:D meilläkin on ollu 2 karvavauvaa ja piti kyllä miettiä mitä kaikkea laittoi roikkumaan..:D n.30e maksoi!

      Poista
  6. Noni, siinä ne nyt on!!! Mä oon jo odottanu tätä postausta :D Ne on aivan i-h-a-n-a-t <3<3<3 Sopii olkkariin, tekis mieli askarrella meilleki tuohon oh:n ikkunalle. Parhaat syysvalot ever :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!:) Tykkään kans kovasti! <3 Ja näitä voi kyllä pitää esillä ympärivuoden! <3

      Poista
  7. Uuh, hyvältä näyttää ja ilman valoakin nätit! Vastaavia olen kans metsästämässä, väristä en vaa ole vielä varma :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat!! Sopivat kivasti tuohon :)

    VastaaPoista
  9. Nuo on kyllä ihanat nuo valopallot! :) aikas kivat sävyt :)
    Mie sain (tilasin) viime jouluksi samaset pallot mutta valkosena/l.valkosena ja ne on ollu nyt varastoinnin sijjaan tovin jo kans roikkumassa ja antamassa tunnelmavaloa syssyiltoihin :)
    Ja ai vitsi ku kuola valluu tuon vaniljakakun takia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Ai näitä on saanu myös valkosina!? Maria tuossa aikasemmin kyselikin mut nyt ei ainakaan stoccalla ollut..
      Tuo kakku oli namia!lupasin pojalle et tehään sitä taas ens viikolla!:D

      Poista
  10. Kivat värikkäät pallot. Itse olen just eilen ottanut kuvia samanlaisista mutta valkoisista. Laitan tänään kuvia. ;)

    VastaaPoista
  11. Ompa kauniit valot! Niin ja kiitos kakkuohjeesta :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat on, valoilla tai ilman. Noi on kyllä just ihanat ns. välikauden valot...ei siis ollenkaan jouluiset, vaan saa heti iltojen hämärryttyä laitella.

    Kivaa loppu viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Niin on, ei mustakaan yhtään jouluiset!:)

      Poista
  13. Hienot valot. Tuo piirakka näyttää herkulliselta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista