maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013





Kulunut vuosi on ollut aika mullistava monessa suhteessa. Tänä vuonna oon totisesti kantapään kautta oppinut todella elämään hetkessä, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan enkä tarkoita tällä pelkästään sitä syöpätapausta. On turha murehtia huomista, tai mitä tapahtuu tai missä mahtaa olla vuoden päästä. Sen kun tosiaan näkee vasta sitten! Mutta vaikka vuosi on pitänyt sisällään paljon huolta ja murhetta on mukaan mahtunut myös paljon ihania juttua. Vauvamasu niistä tietysti se isoin ja ihanin! :) 

Blogia on hauska selailla taaksepäin ja muistella mitä on tapahtunut ja viime vuoden tapaan tein kollaasit jokaisesta kuukaudesta.

Tammikuussa aloitin uudessa työpaikassa ja sain 2 uutta ihanaa ystävää. Keittiön ikkunalle laitettiin lasihylly, ostin pari uutta tuolia ja Vilin huoneeseen löytyi huutonetistä ostoskärryt :) 




Helmikuussa tuunailin sisustukseen sopivan vaahtosammuttimen ja Vilin huoneen pöytään liimailtiin liitutaulutarra. Shoppailin olkkariin ihanan Pandora maton ja löysin kirpparilta keltaisen pehtoorin. Keittiöstä siirtyi ruokailuhuoneeseen valkoinen hyllykkö ja ihme kyllä se on pysynyt paikoillaan siitä lähtien. 



Maaliskuussa alkoi näkyä värejä siellä täällä. Valkoisen hyllykön lähdettyä keittiöstä piti tilalle keksiä jotain ja muutaman kuukauden siellä saikin olla ikean lokerikko punaisine väripilkkuineen ja kirppislöytöineen. Telkkarille tehty harkkotaso päätyi sivupöydäksi ja yläkerran vierashuoneen seinä maalattiin.


Huhtikuussa tapasin 6 blogien kautta tutuksi tullutta mahtavaa naista Tampereella sisustusshoppailujen merkeissä. Hurahdin viiksijuttuihin, keittiön seinälle päällystettiin kehyksiin lahjapaperia ja eteisen seinä maalattiin keltaiseksi.


 Toukokuussa tehtiin patiolle lavoista sohvat, järkkäilin terassia. Olkkariin sain yhteistyön merkeissä keltaisen lehtitelineen ja kirpparilta löytyi ihana pöytä tietokoneelle. Tein positiivisen raskaustestin ja pitkä kesäloma alkoi.


Kesäkuussa touhuiltiin pihahommissa sen minkä pahoinvointi&väsymys antoi myöden (eli vähän). Terassille tehtiin liitutaulu ja puutarhaan viiri. Olkkarin kollaasi sai täydennystä.


Heinäkuussa lomailtiin koko porukka, käytiin Dublinissa ja löhöiltiin rannalla. Vitriini päätyi keittiöön ja maalasin kaapin taustan mustaksi. Keittiöön tuli lisäksi vielä mustavalkoinen matto. 


Elokuussa pahin olo alkoi hellittää. Ystävän kanssa käytiin Juthbackan markkinoilla. Ruokailuhuoneen seinälle ostettiin peili, tuunailin tiskiainepullot ja kirpparilta löytyi värikäs matto eteiseen ja kippari kalle lehtiroskis keittiöön. 


 Syyskuussa maalasin eteisen seinän uudelleen oikean keltaisella värillä, wc:n seinät tapetoitiin vanhoilla sanomalehdillä ja olkkariin sain String pocket hyllyn. Auringonkukat kukki. 


Lokakuussa juhlittiin 5-vuotiasta Viliä. Järkkäilin kuistia syksyisemmäksi, puuvajasta löytyi ihana talon muotoinen pölkky. Laitoin "hyvän kiertämään" ja ihanaa että se kiertää edelleen!:) 


Marrakuussa keittiön ja ruokailuhuoneen nurkat rempattiin upean tiili-yhteistyön merkeissä. Olkkariin löytyi pöytä kirpparilta. Ihana punainen leivänpaahdin kotiutui yhteistyön merkeissä myöskin. Askartelin pallokranssin ja matkustin Tukholmaan ihanien naisten kanssa. 


Joukuussa hössötettiin joulua ja koristeltiin koti jouluiseksi. Päiväkodin tädeille tein saippuaa. Kirpparilta löytyi matto pöydän alle (ihme kyllä edelleen tahraton*kopkop*). Tukholman tuliaiset laitettiin keittiön seinälle ilmoitustauluksi.  

Aika paljon tapahtunut kaikkea vaikka itestä välillä tuntuu ettei täällä mikään juuri koskaan muutu. Joskus multa kysytään tiedänkö aina mistä postailen seuraavaksi, no en, koskaan! Paitsi nyt tiedän että postailen teille piakkoin yhdestä tuunailusta mihin sain idean viime yönä!

Me vaihdetaan huomenna vuosi ystäväpariskunnan luona joten jos en tänne enää ennen sitä ehdi niin toivottelen teille jo nyt mitä parhainta vuotta ja kaikkea hyvää vuodelle 2014.

"Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista. Se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän"

-Mike Dooley





perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluntaikaa ♡



4 yötä jouluun 
Lumesta ei oo tietoakaan eikä sitä taideta jouluksi saadakkaan. 
Tuli lunta tai ei, täällä on joulumieli ihan huipussaan.
Flunssa iski päälle mutta sekään ei lannista. Mä sain eilen parhaan mahdollisen joululahjan, mun perheen syöpäpotilas sai hoidoista hyviä tuloksia, syöpä on toistaiseksi saatu aisoihin. Alkuvuodesta tiputettu syöpäpommi ja keväällä saadut tosi huonot uutiset on ollu mielessä jatkuvasti mutta josko nyt uskaltais hetkeksi huokaista. 


Koristeltiin kuusikin jo nyt ja sille löytyi ihan uus paikkakin ruokailuhuoneen kulmasta. Hopeisia palloja, punaisia pieniä paketteja ja erilaisia helminauhoja löytyy oksilta. Mies yritti josko tonttu tois osan lahjoista jo valmiiksi kuusen alle mutta eihän se käy, kyllä pukki nyt vaan joutuu kantaa koko säkillisen tullessaan! Mä oon ehkä vähän kaavoihin kangistunu tän asian suhteen..;) 


Ystäväni oli tehnyt mulle nämä ihanat huovutetut kuuset. Kiitos vielä :) 


Tänään alkoi äippälomakin, tosin lomailuahan tässä on jo muutenkin takana 3 kuukautta. Aika on mennyt nyt hurjan äkkiä kun pääsi niistä ekoista viikoista turvallisemmille vesille. Olo alkaa olla jo melkoisen kankea, onneksi on mahdollista lepäillä aina kun siltä tuntuu :) 


Mukavaa viikonloppua! 



tiistai 17. joulukuuta 2013

Muistitaulu






Tukholmassa pääsin tsekkaamaan vihdoinkin Granitin. Se oli just niin kiva liike kuin ajattelinkin. Mukaan sieltä lähti musta vaijeri joka eilen viriteltiin keittiön seinälle muistitauluksi. Osa nipsuista oli vaijerissa kiinni jo valmiiksi ja pikkupaketin ostin niitä vielä lisäksi. Tuoltahan se ei tuu käytössä näyttämään, räpsin kuvat ennenkuin siihen ripustetaan tärkeitä lappusia.  Muistilappurulla myöskin granitista, postilaatikko Brukalta. Alunperin ajattelin koko vaijeriviritelmää tuohon eteiseen, keltaisen naulakon tilalle, mutta se päätyi kuitenkin keittiön puolelle. Toisaalta valkoinen vaijeri ois ollut kivempi mustaa taustaa vasten mutta toisaalta on kiva ettei tuosta nyt erotukkaan muutakuin ne lippulappuset. Enkä oo kyllä ees varma oisko vaijeria saanu valkoisena. Räpsin pari vähän kokonaisempaa kuvaa missä tuo "taulu" nyt onkaan. Eteisestä tullaan suoraan keittiöön ja tuolla peilin vieressä on ovi kuistille. 



Hei se ois jo viikon päästä jouluaatto!
 Lahjat - tsek
 Siivoilut - melkein tsek
Kahvipöydän tarjoilut - eniten vielä mietinnässä mutta hyvällä mallilla nekin :)



tiistai 10. joulukuuta 2013

Homemade coffee soap



Tänä jouluna päiväkodin hoitajat saavat lahjaksi kahvisaippuaa. Joka joulu ja kesä oon vienyt heille jotain pientä, aina jotain itsetehtyä. Aina syksyisin päikyssä kyllä siirrytään ryhmän kanssa uusiin tiloihin ja hoitajatkin vaihtuvat ja voisin viedä heille samojakin lahjoja mitä aikaisemmat hoitsut on jo saaneet mutta toistaiseksi on ideoita riittänyt uusiin juttuihin. Aikaisempia lahjoja pääsee kurkkimaan täältä.

Ostin valmista saippuamassaa jonka sulatin vesihauteessa ja lisäsin joukkoon kahvinpuruja ja kaakaojauhetta ja valmiin massan kaadoin pestyyn ja kuivattuun maitopurkkiin. Jotain tuoksua ois pitänyt vielä lisätä joukkoon, ens kerralla oon viisaampi sen suhteen. 

Tukholman reissulla käytiin Lagerhaussissa josta ostin tiskiainetta ja käsisaippuaa, pullot kun oli niin kivannäköiset. Vielä en oo testannut millasia ovat käytössä, täytyy käyttää vanhat ensin loppuun.  



 

Tänään ois suunnitelmissa tehdä piparitaikinaa, huomenna sitten leivotaan :)





keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Suosittele kahvinkeitintä?




Kivaa keskiviikkoa kaikille!:)

Mukava päivä. Aamusta kävin neuvolassa ja pitkä aikaisimmalla ystävälläni sattui olemaan samaan aikaan oma neuvola samassa paikassa. Samaisen kamun kanssa oltiin keväällä lenkkeilemässä ja vauvajuttuja oltiin höpötelty muutenkin jo usemman kerran ja suunniteltiin et oispa kivaa olla sitten yhtäaikaa raskaana. No, niinhän siinä sitten kävikin! Tuntuu välillä niin epätodellista ottaen huomioon oman taustani raskautumisen vaikeudesta. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti ja ens keväänä meillä molemmilla on kääryleet kainalossa. Ollaan ystävystytty 4 ja 5 vuotiaina ja oispa ihanaa jos meidänkin lapsista tulisi sitten yhtä hyvät ystävät. 
Neuvolan jälkeen käytiin kirpparilla ja löysin vauvalle etsimäni pinniksen. Vähän maalia se kaipaa mutta muuten on ihan täydellinen, sopivan pieni, vanha ja puiset helmet pinnoissa. Tiedätte varmaan?! 



Aamukahvit jäikin tänään juomatta kun kahvinkeitin alkoi vuotaa joten nyt kaipailen vinkkejä hyvästä keittimestä jos tuota vanhaa ei saada korjattua. Moccamasteria en haluisi mutta oisko muita? Kaunis ulkonäkö on tietysti plussaa ;) 
Päiväkahvit keiteltiin vanhalla keittimellä ja sekaan lorautin vaniljasiirappia mitä ostin Tukholmasta. Hyvää oli! 
Ekan kuvan tähtipaperipussikin on reissutuliaisia, laitoin sisälle jouluvalot kun kynttilän polttaminen pussissa hieman arveluttaa.
Tälläistä tänne, palailen taas!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukoristelaatikoilla


Kaivoin tänään joulukoristelaatikot esille ja ajattelin tällä viikolla lisäillä jälleen valoja, koristeita ja tekstiilejä. Punainen väri kuuluu ihan ehdottomasti meidän jouluun! Olin ihan unohtanut nuo söpöt pyykkipoikavalotkin. Joulukoristelaatikoiden tutkailu on joka vuosi yhtä jännää, ei sitä muistakkaan mitä kaikkea niistä löytyy! :) 

Viime vuonna laitoin pieniä ylläreitä tuohon ylimmässä kuvassa näkyvään punaiseen kalenteriin, tänä vuonna mennään vain kaupan suklaa ja kuvakalentereilla. Ne kaikki pienet yllärit kalenteriin tulee maksamaan yllättävän paljon, iski nuukuus sen suhteen ja kun sitä pientä roinaa löytyy jo ennestäänkin ihan tarpeeksi. Jonkun legopaketin ois kyllä voinut purkaa ja pakkailla luukkuihin ja jouluaatto aamuna ois löytynyt siihen viimeiset palat, siinä ois ollut jotain tekemistäkin pukkia odotellessa. No ens vuonna ehkä toteutan tämän! Ootteko te tehnyt itse kalentereita lapsille vai ostitteko valmiita? 



Mukavaa tiistai-iltaa kaikille ja tervetuloa uudet lukijat! 
Vielä ehtii osallistua arvontaan täällä!




maanantai 2. joulukuuta 2013

Jouluinen Tukholma


Aivan huikean ihana pitkä viikonloppu takana. Koko syksy tätä reissua odotettiin ja suunniteltiin ja torstai-iltana sitten vihdoin nähtiin pitkästä aikaa koko porukalla. Blogiyhteistyön merkeissä Visit Swedenin ja Viking Linen kanssa pääsimme ihastelemaan jouluista Tukholmaa. Mukana menossa olivat  JonnaAllidaaliaAnskuKikke ja Iida Emilia
Mahtavia naisia ihanien blogien takana!
Torstaina hypättiin Grace-laivaan ja ilta vietettiin joulubuffassa herkutellen ja kuulumisia vaihdellen. 






Perjantaiaamuna herättiin  jouluvalojen täyttämästä Tukholmasta. Majoittauduttiin upeaan Scandic Grand Central hotelliin ja lähdettiin kiertelemään kaupungille.  Hotelli sijaitsee aivan Tukholman keskustassa ja läheltä löytyvät Centralstation josta kulkevat junat, metro, bussit ja Arlanda Express. Tyylikäs hotelli kivoine yksityiskohtineen ja aamupala oli todella maittava ja hienosti laitettu esille. 





Perjantaipäivä menikin kokonaan Tukholman keskustan joulutunnelmaa ja näyteikkunoita ihastellessa ja tietysti kaupoissa kierrellessä ja shoppaillessa, ostoksista postailen toisella kertaa.
Juiceverketillä käytiin juomassa herkulliset smootiet. Mun juoma sisälsi tuoretta omenaa, vaniljaa, mustikkaa ja inkivääriä. Kunnon vitamiinipommi ja taas jaksoi shoppailla!  
Tukholmassa on tosi paljon kivoja sisustuskauppoja ja mahtavaa että meillä oli mukana naisia jotka tiesi mistä mitäkin löytyy. Välillä käytiin kahvilla ja syömässä ja taas mentiin! Illalla ei tarvinnut unta odotella kun päästiin sänkyyn. 


Tukholmassa todella panostetaan joulukoristeluun ja valoihin, niitä oli ihan kaikkialla. Tosi upean näköistä. Vielä kun ois ollut pikkuisen lunta mutta tuolla kyllä pääsi todelliseen joulutunnelmaan ilman sitäkin. 






Lauantaina mentiin ratikalla Skanseniin.  Koko Skansen ei sanonut mulle oikein mitään joten googlettelin siitä vähän tietoja ja tässä teillekkin jotain infoa. Skansen on vihitty käyttöön jo vuonna 1891 ja sen tarkoitus on esitellä elämää eri puolilla Ruotsia eri ajanjaksoilta. Perustaja Artur Hazelius pelkäsi maan monien perinteiden ja tapojen unohtuvan historiaan teollistumisen myötä.  Skansenista tuli malli Skandinavian muille ulkomuseoille. Hazelius osti n.150 taloa eripuolilta ruotsia ja lähetti ne osa osalta museoon jossa ne rakennettiin uudelleen.  Alueelta löytyy mm. 1870-luvun leipomo, 1840 luvulta peräisin oleva postitalo ja Segloran kirkko joka on rakennettu vuonna 1729 ja on nykyään yksi Ruotsin suosituimmista vihki- ja rippikirkoista. 



Tuonne oiskin ihanaa lähteä kesällä uudelleen lasten kanssa ja käydä samalla Junibackenissa, tivolissa ja eläintarhassa. 



Tuntui niinkuin aika ois pysähtynyt täällä kierrellessä. Postitalosta sai lähettää kortteja ja kaikki myyjät olivat pukeutuneet ajan hengen mukaisesti. Ulkoa sai ostaa glögiä, leivonnaisia ja kaikenlaisia jouluisia käsitöitä. Jotain pientä tarttuikin mukaan ja glögi lämmitti ja maistui hyvältä pienessä pakkasessa.














Skansenin jälkeen ehdittiin käydä vielä vanhan kaupungin joulumarkkinoilla ja tehdä viimeiset ostokset ennen kotimatkalle lähtöä. Laivalla syötiin jälleen masut täyteen seisovassa pöydässä. Ihan mahtavaa luksusta oli päästä monta kertaa valmiisiin ruokapöytiin. 



Ihan mieletön reissu, tätä muistellaan vielä pitkään!
 Kiitos naiset loistavasta seurasta! Jouluinen Tukholma on kyllä ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. 



* Postaus toteutettu yhteistyössä 
Visit Swedenin ja Viking Linen kanssa*