keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Jotain punaista

DSC_7558.jpg



Reipasta keskiviikkoa!:)



Tänään sain heti aamulla pienen siivouspuuskan ja heivasin ulos tuulettumaan matot ja lähes kaikki irtilähtevät tekstiilit. Miten tuo sohvan pohjakin oli täynnä jos jonkinlaista moskaa ja murusta vaikkei siitä oo kauaakaan kun vaihdoin siihen päälliset! Sain imuroitua ja mopattua lattiat ja pyykkikorinkin tyhjäksi, jei! Puhdas koti-parempi mieli! Siivouksen jälkeen olikin mukavaa lueskella uudet lehdet päiväkahvien kera.



Viikonloppuna putsailin keittiön tasoja ja järkkäilin paikkoja muutenkin. Värittömyyskausi on valloillaan muualla mutta keittiössä pienet punaiset jutut jaksaa ilahduttaa ainavaan ja en usko että niihin tuun koskaan siellä kyllästymäänkään. Ja myös jouluun kuuluu punainen ihan ehdottomasti. Keväinen keltainen villitys oli ja meni aika nopsaan, eteisen keltainen seinä on kuitenkin edelleen tosi mieluisa. 



Keittiöön on tulossa lähipäivinä eräs punainen juttu josta oon jo vuosia haaveillut ja nyt en malttaisi millään odottaa sen kotiutumista! 



DSC_7569.jpg



DSC_7572.jpgDSC_7574.jpg



Loppuun vielä infoa, blogini muuttaa marraskuun loppupuolella takaisin bloggerin puolelle. Ilmoittelen tarkemmasta ajankohdasta vielä lähempänä mutta toivottavasti jaksatte seurailla perässä! :) Fb:n kautta pysyy ainakin päivitysten kanssa ajantasalla. Ajattelin muuten  näpytellä sinne lähipäivänä pienen kirppiksenkin pystyyn! ;) 



 

tiistai 29. lokakuuta 2013

Hiiriä ja taljoja








Kiitos kovasti kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Minimanistahan niitä taljoja onneksi löytyikin ja eilen kävinkin pari kotiuttamassa. Siellä oli taas vaikka mitä ihanaa muutakin mutta maltoin mieleni ja koriin pääsi taljojen lisäksi vain pieni valkolakkinen hiirulainen.
Mä oon ostanu sieltä nyt kahtena edellisenä syksynä aina yhden hiirulaisen ja eipä sitä voinut nytkään tehdä sääntöön poikkeusta! Nuo on niin ihania :) Hiiren koko vaan näyttää kummasti pienenevän aina vuosi vuodelta. Vielä nuo joutuu piiloutua muiden joulutavaroiden joukkoon hetkeksi. Jospa sais hillittyä itseä edes ens kuun puoleen väliin noiden joulujuttujen laitossa..! 



Taljat oli hieman kellertäviä ainakin sohvaan verrattuna joten uudet päätyi kuistille ja vanhemmat takaisin sohvalle.


Piipahdin eilen pitkästä aikaa myös Jyskissä mutta sieltä pääsin tyhjin käsin ulos. Näitä neulekynttilöitä näytti siellä olevan ainakin valkoisina ja niistä kun paljon kysellään niin vink vink kaikille että sieltä niitä nyt löytyy!:) 


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Syksyistä ilmettä kuistille





Eilen fb:ssä kirjoittelinkin suunnitelmista saada kuistille jotain uutta ilmettä ja tälläistä sain siellä aikaan. Tila on maailman hankalin sisustaa, heti ulko-oven vasemmalla puolella on ovi "tekniseen tila" jossa on vesivaraaja ja keskuspölynimuri. Sen viereen jää pieni seinänpätkä ennen ovea eteiseen eli kaikki kalusteet täytyy järkkäillä oven oikealle puolelle. 
Täällä onkin olleet tähän asti aina nuo kenkäpenkit peräkkäin tuossa ikkunoiden alla. (*klik täältä  löytyy vanhempia kuvia kuistista*) Mies joskus kokeili siirtää penkit näin mutta mä en silloin tykänny ajatuksesta ollenkaan! Eilen yks kaveri ehdotti siirtoa näin ja tämähän onkin aika hyvä nyt kun järjestystä on katellu päivän!

Kokeilin taljoja penkeille ja ne näyttää täälläkin niin kivoilta että on varmaan pakko hankkia niitä lisää. Nyt lainasin nuo sohvalta ja haluisin pitää ne sielläkin. Saako feikkitaljoja mistään muualta ku ikeasta? Ne kun sopis parhaiten mun budjettiin..
Laskutasoksi oven viereen laitoin 2 vanhaa kirppislöytö laatikkoa päällekkäin. Se aikaisempi tuolla perällä ollut ikean kuutio ei enää sopinut tähän tilaan ollenkaan. Blogilamput virittelin äsken verhojen yläreunaan, iltaa ootellessa miltä ne näyttää valaistuna! Ne yläkerran aulassa olevat pienet harmaat tähtimatot ois ihanat täällä mut ne valkoiset tähtiosat taitais vaihtaa aika äkkiä väriä..:P
Oven takana on naulakot Vilin vaatteille ja pipot ja lapaset säilytetään penkillä olevassa kangaskorissa. Meidän takit onkin eteisen puolella. 


Tälläistä tänne!
                                                Mukavaa sunnuntaita!:)  


torstai 24. lokakuuta 2013

Lastenhuonetta & Tiipii




Nyt muutamia räpsyjä 5-vuotiaan poitsun huoneesta. Täältä onkin postausta toivottu ja nyt kun kerrankin oli melko siistiä synttäriviikonlopun jälkeen niin pääsin räpsimään kuvia ilman isompaa suursiivousta joten tässäpä näitä, vähän joka suunnasta :)





Tänään olikin aikainen herätys 5-vuotis neuvolan vuoksi. Miten musta tuntuu että mies oli ihan tahallaan varannut ajan heti kasiksi aamulla ;) Tosin tänään on saanutkin jo paljon aikaan kun on herännyt ajoissa eikä vasta lähempänä ysiä. Masutyyppi tosin pitää kyllä huolen ettei kovin sikeästi tuu nukuttua ja herättelee potkuilla, välillä tulee valvottuakin monta tuntia keskellä yötä. Joten siinäkin mielessä on ihanaa ettei herätyskelloa tarvikkaan laittaa pirisemään kukon laulun aikaan..


Kuvasin myös tämän yhden synttärilahjan. Anoppi teki Vilille lahjaksi ihan mahtavan tiipiin! Värityskin on ihan nappivalinta ja tuota viitsii tuolla katsellakkin kokoajan toisin kuin niitä superkirjavia puuhapetetelttoja! Tuo on kätevä siirtää sivuunkin siivouksen ajaksi. Majaleikit onkin aika kova sana nyt :)  






Täällä on perus torstaitouhut menossa, siivoiluja viikonlouksi, lounaaksi hernekeittoa ja jälkkäri pannari tuolla oottelee kermavaahdon vatkausta :) 
Palailen taas! 






maanantai 21. lokakuuta 2013

Tähtitaloja ja minitalolyhtyjä






Maanantai moikat!:)
Synttärihulinaviikonlopusta on selvitty ja eilen olikin kunnon menoa ja meininkiä Touhutalossa. Erittäin hyvä valinta järkätä siellä synttärit kavereille eikä tarvi kotona kehitellä kummempaa ohjelmaa ja lapset nauttii. Ens vuonna juhlitaan varmasti taas siellä!
Viime viikolla virittelin jälleen lisää tunnelmavaloja. Olkkarin verhotankoon ripustin tähtivalot ja osa tähdistä pääsi lehtitelineen reunallekkin. Iltaisin on jo niin pimeää niin on ihanaa kun on näitä tunnelmavaloja jo vähän siellä ja täällä..  

 Mies ja poitsu on lähteneet aamulla kouluun ja päiväkotiin ja mä sain jäädä vielä nukkumaan. Laitoin takkaan tulen, sytytin kynttilöitä ja keitin kahvit. Nämä kiireettömät aamut on vaan ihan parhautta :) 



Viime viikolla ostin Tigerista pari söpöä mini talolyhtyä. Nämä palaa iltaisin keittiön ikkunan lasihyllyllä. Kumpa saatais pian tuo Tiger tänne eteläpohjanmaallekkin!



Mukavaa viikkoa!

lauantai 19. lokakuuta 2013

5-vuotias








Tänään on juhlittu 5-vuotiasta Viliä :) 
Poitsu kömpii jokaikinen yö meidän väliin nukkumaan joten illalla otin yhden synttärilahjan mukaan meidän makkariin ja aamulla onniteltiin välistä heräilevää sankaria ja annettiin se toivotuin lahja mistä on jo pitkään puhuttu, Trash pack- rekka :)  Onko teille tuttuja nuo roskistyypit?! Täältä alkaa niitä jo löytyä hyvä kokoelma..  Kysytään usein aamulla et miks V tulee aina meidän sänkyyn ja vastaus on aina " siks ku mä haluan halailla teitä" 
Tänä aamuna vastaus oli " no ku mä tiesin että sä otat tän lahjan tuolta teidän sängyn alta aamulla".. Niimpä niin...;) 
Vili sai valita lounaspaikan ja syötiin sitten yllättäen mäkkärissä ja sehän sopii äitillekkin, ruuanlaitto ei houkuttanut tänään yhtään!
Iltapäivällä juhlittiin sukulaisten kanssa. Eilen leivoin 3 kakkua ja mukavaa että niitä ei jäänyt paljon mitään jäljelle :) Kiitos ihanille vieraille seurasta ja jälleen kerran ihan mahtavista lahjoista!




Tarjolla oli enkelten kakkua, suussa sulavaa suklaakakkua sekä banoffeeta. 


Yks lahja ei mahtunut kuvaan ja siitä kirjoittelen joku toinen päivä :)



Huomenna juhlat jatkuu kavereiden kanssa Touhutalossa. Sinne otetaan mukaan possukakku jota on joka kerta lähikaupassa käydessä käyty ihailemas ja toivottu synttäreille :) 






torstai 17. lokakuuta 2013

Kirpparilta




Käytiin tänään pitkästä aikaa kirpparilla. Tai oikeestaan pitkästä aikaa sieltä löytyi jotain kivaa! Viime aikoina ei oo kyllä kauheesti tullu kirppareita kierrettyä ja nekin muutamat kerrat mitä siellä on käyny, ei oo löytyny oikein mitään. Tänään vastaan tuli tuo rottinkituoli ja hetken mielijohteesta se lähti mukaan! On tosi kulunut mut jotenkin silti ihana, aikaisemmin oisin varmaan maalannut sen samantien mustaksi tai valkoiseksi mut tuo väri on nyt (näin syksyn vuoksi?) tosi hyvä. Suunnittelin sitä yläkerran aulaan mut pakko oli testata alaskin ja tuossa se saa nyt hetken olla. Värinsä puolesta tuoli näytti tosi kivalta olkkarin tummemman harmaan seinän kanssa, harmi vaan että on niin pieni kooltaan eikä sitä voinu siks laittaa rottinkituolin tilalle. 


Roikkuva tähtituikkukippo lähti mukaan eurolla, nyt se roikkuu olkkarin ikkunalla mut tuossa keittiön telineessä siitä sai vähän paremman kuvan. 





Joululehtiä.... 


Lehtipino siirtyi puusohvan viereen tuolin tieltä 

Viime viikolla Kokkolan kirpparilta löytyi hakaneulatyynyt eurolla. Nämä ajattelin Vilin huoneeseen. Sieltäki on toivottu postausta, lupaan ens viikolla postailla sieltä!:) 
Vauvallekki löysin pari juttua kirpparilta. Niistä voisin postailla toisella kertaa jos vauva-aiheiset jutut kiinnostaa?!




keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Löytö puuvajasta

DSC_7293.jpg



Tänä aamuna mittari näytti pakkaslukemia joten heti aamusta ryhdyin takan sytytys puuhiin. Polttopuiden joukosta ekana käteen sattui tämä talon muotoinen kaunotar! Mun mielestä aivan ihana ja se olikin samantien pakko putsata ja laittaa koristeeksi olkkarin ikkunalaudalle. Ihanasti lohkeillut ja harmaantunut, mistä lie onkaan puuvajaan päätynyt mut aivan niinkuin ois tarkoituksella sahattu tuon muotoiseksi. Kaivoin ikkunalaudalle viime syksynä tehdyn lankkutarjottimenkin, tuo on samaa lankkua mitä tuossa olkkarinpöydässä on käytetty, pöytälevyt on vaan käsitelty ruskeammaksi. 



 



DSC_7295.jpg



Räpsin siitä sitten kuvia vähän joka suunnasta ja kuviin pääsi ikeasta ostama valkoinen putkityynykin. Kyllä tuon kans onkin jo painittu lattialla (Vili siis ;)) ja luulen ettei se kovin kauaa pysy valkoisena. 



DSC_7306.jpg



Tuollaisia talojahan ois helppo tehdä, erikokoisia vaan riviin ikkunalle koristeeksi, osan vois vaikka maalatakkin, tulis aika ihana talokylä helposti!:) Ja siis aikapaljon pienempiä kuin tämä yksilö..Hmmm...oiskohan meillä mitään matskua mistä näitä vois tehdä jo hetipian....?!



DSC_7309.jpg



Mä jatkan täällä kokkailuja, otin just uunista kauraneliöt ja täällä on niin hyvä tuoksu!:)



Mukavaa keskiviikkoa!



DSC_7300.jpgDSC_7310.jpg

tiistai 15. lokakuuta 2013

Minikasvihuone

 



DSC_7283.jpg



Eilen pääsin pitkästä aikaa Ikeaan kiertelemään oikein ajan kanssa. Tosin eipä sieltä tälläkään kertaa mitään kovin ihmeellistä tullut osteltua mutta kivahan siellä on aina silloin tällöin käydä ja ainahan sieltä jotain pientä tulee ostettua. Voi niitä aikoja kun lähimpään Ikeaan oli matkaa 400km ja käytiin siellä kavereiden kans bussimatkoilla. Silloin selattiin kuvastoa moneen kertaan läpi ja ostoslista oli valmiina ja se oli aina pitkä. Nyt se hohto koko Ikeasta on kadonnut kun se on tullut lähemmäs vaikka matkaa sinne on ainavaan. 



DSC_7259.jpg



Eilen ostin tämän kasvihuoneen (jäipäs rumasti roikkumaan nuo ketjut :P) , tuon pienen sypressin(?) ja paristokäyttöiset lumihiutalevalot. Vielä en laittanut niihin pattereita, koitan säästää hieman myöhemmäksi edes osan (joulu)valojen sytyttelystä!:) Näiden lisäksi mukaan lähti kynttilöitä, yks tyyny ja poistopisteestä päiväpeitto puusohvan pehmusteen päälliseksi, siitä laitoinkin eilen kuvaa fb:hen. 



Mitähän muuta tuonne kasvihuoneseen voiskaan laittaa kuin kukkia ja kynttilöitä? Jouluisia asetelmiahan sinne kyllä keksii mut mitäs muulloin?!



DSC_7255.jpg



Tigerissa poikettiin myös ja sieltä ostin tuon posliinisen H kirjaimen ja jotain muuta pientä, tiskirättejä ym tarpeellista. Yhdet tuikkukipot kuvaan joku päivä, ne oli söpöt!:) 



DSC_7280.jpg



Paistoin tänään tän syksyn tokat joulutortut. Glögiäkin ollaan jo hörpitty muutaman kerran, jouluihmisille ei oo yhtään liian aikaista vai mitä!:)