tiistai 19. lokakuuta 2010

2 vuotta sitten







2-vuotta sitten laskettu aika oli ollu ja menny. 5 päivää l.a:n jälkeen kävin synnärillä
koska epäilin raskausmyrkytystä. Sitä ei onneksi kuitenkaan ollut mutta lapsivettä oli jäljellä niukasti
joten sain ajan käynnistykseen seuraavalle päivälle.
Lauantai aamuna sitten sain ensimmäisen tabletin joka alkaskin aika äkkiä vaikuttaa ja kamalien supistusten kanssa kärvistelin yli vuorokauden ennenkuin päästiin edes saliin asti.
Sunnuntaiaamuna vuoro vaihtui ja sain ihanan kätilön ja ihanan lääkärin joka pisti
asioihin vauhtia!
Ja sitten tuli vasta ne oikeat supistukset.


Asiat ei kuitenkaan sujuneet ihan niinkuin piti vaan loppumetreillä lähes juuri ennen
ponnistusta huomataan että vauvalla ei ole kaikki hyvin eikä se tule kestämään ponnistusvaihetta.
Sali täyttyy ihmisistä,
vauvan päästä otetaan verikoe ja sitten lähdetäänkin juosten leikkaussaliin.


10 minuuttia myöhemmin kuuluu vauvan itkua.Hän on vihdoin täällä!Poika tuli!
Makaan kädet piuhoissa enkä voi koskea vauvaan kun häntä näytetään mulle.
Nenänpäät vähän hipaisee toisiaan,kyynelten läpi tuijotan tuota pientä,
mun pientä poikaani ja sitten hänet jo viedäänkin iskälle pestäväksi.
Musta tuli äiti ♥




Onnellista syntymäpäivää pienelle 2-vuotiaalle muruselleni! ♥





Jos olet syntynyt lokakuussa,
saat lahjaksi taivaan tähdet.
Saat lahjaksi kirpeän syksyn sään
ja järven pintaa peittävän jään.
Kun aamulla ulos lähdet,
muistathan: on uusi jää
hirmu, hirmu pettävää!
- Uppo Nallen kuukaudet -


Ihania hetkiä aamuisin jos lähdetään hoitoon ja töihin jo ennen seiskaa ja on vielä pimeää.
"Äiti kato ny,onko hieno tähtitaivas!!?" 




Viikonloppuna juhlittiin mummojen ja kummien kanssa ja torstaina tulee kavereita!
Väkersin elämäni ensimmäisen voileipäkakun!:D
Ja Daimkakkua,tää on namia!:) 

Pohja:
200 g margariinia
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
2 isoa Daimia
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 keltuaista
2 tl murukahvia
Koristelu:
Daim-rouhetta

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10 min.
Rouhi Daimit. Sulata kattilassa rasva. Lisää sokerit, keltuaiset ja murukahvi. Anna kiehahtaa ja keitä parisen minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa paksuuntua ja murukahvi on liuennut sen joukkoon. Lisää sitten Daim-rouhe. Levitä kuorrute heti pohjan päälle. Kuorrute jämähtää muutamassa sekunnissa, joten ole nopea!

Päiväkodissa on liikkeellä vesirokkoa ja eilen olin varma että se on nyt meillä ku huomasin
outoja läikkiä mahassa mutta nyt ne on kadonnut!
Olis kyllä juuri nyt oikein tervetullut..mitä pienempänä sen sairastaa,
sitä helpommalla ilmeisesti pääsee!
Viime yöki nukuttiin tosi huonosti,nukuin ehkä pari tuntia pätkissä.
Nyt siis keittelen oikein vahvat päiväkahvit!

Loppuun vielä räpsy keittiöstä,muutama tavara vaihdellu paikkaansa taas!




46 kommenttia:

  1. Voi niiiisk! Täällä huomenna alkaa raskausviikko 40, tällainen postaus saa kyllä kyyneleet valumaan hormooni-mamman silmistä! Paljon onnea päivänsankarille.

    VastaaPoista
  2. Onnea pienelle miehenalulle!
    Ihana tuo muisteluosuus.
    Tuollasta dajm-kakkua en ole tehnytkään, taidan kokeilla seuraavaksi, kun leipomaan ryhdyn.

    VastaaPoista
  3. Onnea ja siunausta suloiselle 2-vuotiaalle <3

    VastaaPoista
  4. Onnea Vilille! Ja ihana fiilistely <3 Daim-kakun resepti laitettu muistiin :)

    VastaaPoista
  5. koskettava tarina synnytyksestä.
    Paljon onnea 2-vuotiaalle miehelle:)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut pikkumiehelle <3 Jos "saatte" vesirokon ni nä tulee pienemmän kans sen sit hakemaan ;)

    VastaaPoista
  7. Oih, mikä synnytyskertomus! Onnea paljon syntymäpäiväsankarille! :)
    Kaunis keittiö ja daim-kakku kuullostaa herkulliselta, kiitos ohjeesta!

    ps. mekin tullaan hakemaan vesirokko, jos se teille tulee :D

    VastaaPoista
  8. Oih, mikä synnytyskertomus! Onnea paljon syntymäpäiväsankarille! :)
    Kaunis keittiö ja daim-kakku kuullostaa herkulliselta, kiitos ohjeesta!

    ps. mekin tullaan hakemaan vesirokko, jos se teille tulee :D

    VastaaPoista
  9. Onnea 2-vuotiaalle! Aina hellyttävää lukea synnytyskokemuksista ja pienten ensihetkistä. Ja käsittämätöntähän se on, kuinka nopeasti he kasvavat isoiksi tytöiksi ja pojiksi. Niisk! :)

    VastaaPoista
  10. Onnea sankarille ja hänen äidilleen!

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Koskettava kirjoitus, onnittelut synttäri sankarille ja vähän äitillekin ;)

    VastaaPoista
  13. Suloinen kirjoitus. Alku sai kyynelehtimään.. Ihana Vili!

    Jotenkin uskomatonta, että Vili on vain vähän reilun vuoden vanhempi kuin Noa! Tuntuu, että se väli kun Vili ja Noa syntyivät, oli monta kertaa pidempi kuin tämä vuosi, minkä Noa nyt on ollut mahan tällä puolella. Vahvistaa sitä oletusta, että aika tosiaan kulkee niiiiin nopeasti kun saa lapsia :D

    VastaaPoista
  14. onnea pikkuiselle!

    meillä 2-vee juhlat tammikuussa!:)

    VastaaPoista
  15. Väreet hiipi selkäpiissä... onnellinen loppu ja onnellista syntymäpäivää <3

    VastaaPoista
  16. Onnittelut pikkumiehelle ja pikkumiehen onnelliselle äidille! Hieno autot-kakku, olen joskus tehnyt pojalleni samanlaisella kakkukuvalla, kyllä tykättiin!
    Ihana resepti Daim-kakusta, pistetään muistiin!
    Hyvää viikon jatkoa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  17. Onnea Vilille! Tuota daim-kakkua pitääkin kokeilla, vaikuttaa herkulliselta ja voileipäkakkukin näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
  18. Paljon Onnea 2-vuotiaalle :) Ja kiva oli kuulla synnytyskertomus <3 Esikoisen kanssa myös tuli kiire sektioon.. loppu hyvin, kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
  19. Meillä jokaisella on erilainen tarina synnytyksestä, sinun oli liikuttavan koskettava.
    Onnea kaksivuotiaalle♥

    VastaaPoista
  20. Ihanasti kirjotit <3 Onnea 2 vuotiaalle.

    VastaaPoista
  21. Ihana kirjoitus! Paljon onnea pienelle miehelle isosta merkkipaalusta. Hienon voikkarin olet tehnyt ja daim kakku on tosiaan herkkua, nam.

    Mä oon asallistunut sun blogisi arvontoihin joten on varmaan reilua kertoa että mulla on blogissa arvonta ;) Jos sattuu olemaan äidillä tai pojalla hatuille tarvetta :D

    VastaaPoista
  22. Voi onnea 2-vuotiaalle. Täällä kaksi päivää laskettuun ja tämä mami on aivan hepulissa. Ei jaksa odottaa enää päivääkään :)

    VastaaPoista
  23. Paljon onnea poikaselle! :) Kuulostaapa hyvältä tuo ohje, kirjoitin heti muistiin. Muuten, tarkoittaako tuo kaksi isoa daimia daim levyjä? Iloista syksyä!

    VastaaPoista
  24. paljon onnea 2-vuotiaalle!! :)

    VastaaPoista
  25. Herkistyin lukiessa pikkupojan syntymästä ♥

    Paljon onnea kaksivuotiaalle!

    Vau kuinka upea kakku tai itseasiassa kaikki kakut näyttää tosi hyvälle. Nam!

    VastaaPoista
  26. Tulipa omat synnytykset mieleen tästä! Onnea sinne kaksivuotiaalle ja kaksiveen äidille! :)

    VastaaPoista
  27. Ihan paras päivämäärä, itsekin vietän tänään synttäreitä :-D.

    Ihania muistoja ja tarjoilutkin näyttää oikein hyviltä.

    VastaaPoista
  28. Ihana kirjoitus! <3 <3 <3

    Paljon onnea 2-vuotiaalle pikkumiehelle!

    VastaaPoista
  29. Onnea onnea kaksivuotiaalle!!! Meillä vietetään perjantaina tytön kaksivuotisia :))

    VastaaPoista
  30. Koskettavaa. :') Onnea pikkuiselle miehelle! ♥

    VastaaPoista
  31. Onnea täältäkin lokakuun lapselle! <3

    VastaaPoista
  32. Ihana kertomus! Onnittelut pikkumiehelle!:)

    VastaaPoista
  33. Onnittelut päivänsankarille! <3 Niin se aika vaan rientää..

    Kaunis keittiö! <3

    VastaaPoista
  34. Meilläkin vietetään kaksivuotis päiviä tasan kuukauden päästä :)

    Oli kyllä vähän pidättelemistä ettei tullu tippa linssiin, kun luin tuon synnytyskertomuksen. Meillä päädyttiin myös hätäsektioon, nukutuksessa kylläkin. Elämäni rankin, mutta ihanin kokemus <3

    Onnea synttärisankarille!

    VastaaPoista
  35. Onnea pikkumiehelle!
    Onneksi kaikki meni hyvin silloin kaksi vuotta sitten!
    Ihanat tarjoilut ja herkullisen kuuloinen daimohje!

    VastaaPoista
  36. Paljon onnea pienelle miehelle! Aijon kyllä ryövätä sulta tuon upponalle-tekstin, kun meidän kuopuksella on synttärit ens viikolla ;)

    Ihana tuo teidän keittiö. Sellanen namu!

    Kaunista viikkoa!

    VastaaPoista
  37. Onnittelut pienelle miehenalulle!!! Meillä poitsun neljävuotisbileet viikonloppuna ;) Hieno kakku teillä, minä koitan onnistua Spiderman-kuvan kanssa...

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  38. Paljon onnea synttärisankarille!

    VastaaPoista
  39. Olipa dramaattinen alku pikkuveijarilla - onnea ja siunausta!

    VastaaPoista
  40. Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  41. Oikein paljon Onnea reippaan näköiseele pikkumiehelle! Ihana dajm kakun resepti, en olekkaan koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
  42. Tasan kolme vuotta tästä 19.10. päivästä oli minulla ensimmäisen lapseni laskettuaika. Neitimme päätti kuitenkin syntyä vasta tasan viikon kuluttua tuosta pvm:stä. Ensi tiistaina siis vietämme hänen 3-vuotissynttäreitään.

    Onnea teidän 2-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  43. Näitä synnytys tarinoita on aina kiva lukea. Vaikka ne ei niin ilosia ja täydellisiä olisikaan.
    Oma esikoinenkin syntyi kiirellisellä sektiolla yllätysperätilan takia. Olin kärvistelly kotona läpi yön ja aamulla kun menimme sairaalaan niin huomattiin että lapsi väärin päin jalat todella syvällä alhaalla. Siinä meni sitten melkeen heti lapsivedet ja tuli kauhee kiire. Tosi pitkään mietin tota kokemusta ja juuri sitä hoitaja määrää joka hääräs leikkaussalissa. Ja mietin myös sitä miten menetin ne ekat ihanat tunnit enkä saanut edes vauvaani syliin tai edes koskettaa... Ne tunnit heräämössä oli ehkä elämäni tyhjimmät ja kauheimmat. Mutta onneksi aika parantaa haavat. Ja oon saanu ton kokemuksen jälkeen kokea täydellisesti sujuneen alatiesynnytyksenkin. Kyllä toisessa raskaudessa pelotti miten käy synnytyksen...Mutta loppu hyvin kaikki hyvin :)

    VastaaPoista