sunnuntai 10. lokakuuta 2010


Sunnuntai-iltaa!
Viime aikoina on tuntunu ettei oo enää mitään kirjotettavaa tänne ja kaikki nurkatkin on jo moneen kertaan kuvattu!Koneella on tullu vietettyä myös hieman vähemmän aikaa kuin ennen mikä on aika outoa mulle!No eiköhän se tästä taas!
Ilma on todella syksyinen,tänäänkin täällä on riehunut tosi kylmä tuuli!
Viime viikolla ollaan poltettu kynttilöitä ja takkaa oikein urakalla,kahviteltu ystävien kanssa ja fiilistelty jouluakin vähän! <3





Oltiin illalla tuulesta huolimatta pyörälenkillä ja kolaroin vähän auton kanssa.
Oltiin ajamassa suojatielle päin,ja näin että pakettiauto lähestyi risteystä ja pysähtyikin.
Seurasin kuskia huomaako meitä ja kovasti se pyöritteli päätään ainakin mun mielestä molempiin suuntiin joten ajoin suojatielle ja auto lähtikin liikkelle ja törmäs muhun ku olin apukuskin kohdalla.
Säikähdyksellä ja parilla naarmulla selvittiin,pyörä vähän kolhiintui ja ketjut ei pysy enää paikoillaan ja sekin huomattiin vasta kun oltiin kuljettajalle sanottu ettei käyny mitenkään.
Jonkinsortin sokki päällä ainavaan kun miettii mitä ois voinu sattua ja 
onneksi alle jäin minä eikä mies jolla oli Vili kyydissä!
Huh,ei saa ajatella mutta olkaahan varovaisia liikenteessä ja käyttäkää heijastinta! <3



39 kommenttia:

  1. Huhhui, on ne vaan illat pimeitä niin jalan/pyörällä kulkijan kuin autoilijankin näkövinkkelistä :-S Onneksi ei tullut henkilövahinkoja!

    Ihania tunnelmapaloja <3

    VastaaPoista
  2. Hui, kuulostaapa ikävältä teidän pyräretken päätös.
    Onneksi selvisitte tosiaan säikähdyksellä.
    Koskaan tuolla ei voi olla liian varovainen.

    Mullakin tänään kirpparikoriin päätyi tuoksuöljyt..
    Nyt pitäisi sitten viritellä tuikut ja fiilistellä :)

    Vähän samoja aatoksia, mutta siitä syystä, kun meillä nää hommat ei tunnu nyt edistyvän.
    Kaikissa "uusissa" huoneissa on jotain kesken edelleen, huokaus.

    Paljon iloa kylmään syyssäähän. Ajelehan varovasti =)

    VastaaPoista
  3. Hui kauhee! Onneks ei käynyt pahasti! Tunnelmallisia kuvia ja kaunista!

    VastaaPoista
  4. Ihanan lämpöisiä kuvia, todella kauniita.

    Onneksi ei pahemmin käynyt.

    VastaaPoista
  5. Kiva kun taas postailit, täällä jo olen odotellutkin : )! Onneksi ei teille pahemmin käynyt liikenteessä, mut kyllä tuommoinen säikäyttää varmasti!

    VastaaPoista
  6. Hui, onneksi ei sattunut pahemmin!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Onneksi ei käynyt kuinkaan!!!

    Ja postauksesi on aina kivaa luettavaa! Mutta tiedän, kyllä tunteen kun ei oikein irtoa silloin vain on pidettävä taukoa! Itsellekin tulee aika ajoin samoja ajatuksia tästä bloggailusta!

    VastaaPoista
  8. Kyllä on vaarallista aina liikenteessä, niin pimmeellä kuin valosallakin, milläpä kulkupelillä vain ja paljon mitä pitää huomioida. Onneksi ei siulle käynyt pahemmin! ♥

    VastaaPoista
  9. onneksi ei käynyt pahemmin!
    mukavaa viikkoa sinne:)

    VastaaPoista
  10. HUI onneksi ei pahemmin käynyt :O !!!

    Ihanan tunnelmallisia kuvia, katsonpa vielä uudelleen <3

    VastaaPoista
  11. hui tuota onnettomuutta, onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin!!♥

    VastaaPoista
  12. No huih!! Onneksi ei sattunu pahemmin ..varovainen tosiaan pitää olla.

    Ihanoja kuvia!

    VastaaPoista
  13. No huh, sulla tais olla suojelusenkeli matkassa, onneks ei käynyt kuinkaan!
    Tiedän tunteen, mulla on kans välillä vaikeuksia keksiä jotain uutta blogiin, mutta kohta saa kuvata joulukotia, kiva!

    VastaaPoista
  14. Huh huh mikä tilanne. Onneksi selvisitte säikähdyksellä!

    Ihanan tunnelmallisia kuvia sulla taas! Linkitin muuten sinut omaan blogiini. Onhan se ok?

    VastaaPoista
  15. Huh huh mikä tilanne. Onneksi selvisitte säikähdyksellä!

    Ihanan tunnelmallisia kuvia sulla taas! Linkitin muuten sinut omaan blogiini. Onhan se ok?

    VastaaPoista
  16. Ihania tunnelmakuvia :)

    Voi onneksi ei käynyt pahasti!
    Meillä on lähipiirissä tapahtunut kaikenlaisia haavereita; appiukko kaatui portaat ja mursi molemmat ranteensa, kaverin lapsi liukastui saunassa ja löi päänsä niin että se jouduttiin tikkaamaan ja mummo poikkasi akillesjänteensä! Että sattuukin yhdelle viikonlopulle kaikenlaista!
    Turvallista viikkoa ;)!!

    VastaaPoista
  17. Hui kamalaa! Onneksi sulle ei sattunut pahemmin, oli enkeleitä matkassa! Pyöriä saa rahalla, ihmisiä ei :).

    VastaaPoista
  18. Onneksi tosiaan selvisit vähällä, mut kyl siinä säikähtää varmasti kun huomaa ettei auto pysähdykään!
    Kaikesta huolimatta mukavaa alkuviikkoa :)

    VastaaPoista
  19. Onneksi olet kunnossa! Kaikkea arvaamatonta voi käydä :/

    Ja sitten, teidän talon nurkkiin ei vain voi kyllästyä, joten ei yhtään haittaa, vaikka kuvaisit niitä moneen kertaan läpi!
    Ihana ihana koti <3

    VastaaPoista
  20. Liikenne on vaarallista! Se tuli todettua taas viikonloppuna kun käytiin 500 km:n päässä autolla.

    Menomatkalla hullut ohittelijat ja paluumatkalla hirvi juoksi tien yli. Onneksi oli suora tie, et mieheni näki sen hyvin. Mutta, hirvipä ylitti tien ja palasi takaisin tien yli!!! No, saatiinpa ihailla hirveä läheltä ja mitään vaaratilannetta ei syntynyt.

    VastaaPoista
  21. Hui kauheata! onneksi ei sattunut mitään pahempaa.

    VastaaPoista
  22. No huh, onneksi selvisit melkein pelkällä säikähdyksellä.

    VastaaPoista
  23. Huijui! Tuikitavallinen päivä voi muuttua silmänräpäyksessä..

    VastaaPoista
  24. voih, onneksi ei käynyt pahemmin!!
    olen aika uusi lukijasi ja tykkään kovasti blogistasi, kauniita kuvia :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  25. Onneksi ei käynyt kuinkaan!!!
    Älä päästä "blogikriisiä" yhtä pahaksi kuin mulla!:)
    Hei meil taitaa olla samanlainen lasiastia muro-ja myslikulhoina kuin mikä tuolla taka-alalla näkyy :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  26. hui, onneksi ei käynyt kuinkaan! mä oon kanssa jäänyt auton alle, autosta hajosi tuulilasi mutta mulle ei käynyt mitään. :-O oli onnea matkassa..

    kauniita kuvia. <3

    muksaa viikkoa!

    VastaaPoista
  27. huh huh, onneksi ei käynyt pahemmin!

    VastaaPoista
  28. Olipa onni, että selvisit vähällä. Laitan tänään heti lisää heijastimia lenkille lähtiessäni!!!

    VastaaPoista
  29. Onneksi ei käynyt pahemmin :) Ihania tunnelmakuvia :)

    VastaaPoista
  30. Hui! Onneksi ei käynyt pahemmin!
    Kauniita tunnelma kuvia :)

    VastaaPoista
  31. Hui, onneksi oli onni matkassa mukana! Ihania kuvia! Mukavaa että muillakin alkaa joulufiilis nousemaan, täälläkin joulu hiipii ajatuksiin melkein päivittäin...

    VastaaPoista
  32. Hyvä että olet kunnossa, hui!
    Niin tunnelmallisia kuvia, ihania. Blogissani on sinulle jotain.. :)

    VastaaPoista
  33. Onneksi ei käynyt kuinkaan !Tuommoisen jälkeen os säikky pitkään.
    Kaunis tunnelma teillä on kotipesässänne, sen lämpö yltää tänne asti :)

    VastaaPoista
  34. Amelia, niimpä!Täytyy olla varovainen!!

    onnenkyynel,juu nyt jäi kyllä pyöräilyt hetkeksi!Harvemmin sitä kyllä pyöräilen muutenkaa ja sit ku lähtee nii jää auton alle!:D Turvallisempaa liikkua kävellen!Kynttilöitä tosiaan kuluu nyt paaaljon!:)

    Nonnukka,niimpä ja kiitos!:)

    Johanna,kiitos!:)

    CosyCottage, kiitos ja voi kiva kuulla että odottelit!:)

    Vekarus,Niimpä ja kiitos samoin sinne!:)

    Sanna-Riikka, juu joskus täytyy vain odottaa inspistä!
    Joskus tuntuu et on paljonki aiheita ja toisinaan sitten kaikki mitä meinaa tuntuu tyhmältä laittaa tänne!

    Peikkotyttö-Hanna,ihan totta,koskaan ei voi olla liian varovainen!

    pitsienkeli,kiitos samoin sinne!:)

    Janie,kiitos!:)

    sode,juu niimpä...

    aNNa, niimpä!Kiitos!:)

    lyckobo,niin tais!Niimpä,ihanaa, pian saa tosiaan kuvata joulujuttuja! <3

    Monalisa,kiitos ja toki saat linkittää!:)

    Naksu,huh teilläpä on sattunut kaikenlaista,tosiaan turvallista viikkoa!!:)

    Pamsu,näin on!:) onneksi ei käynyt kuinkaan!

    Riitta,niimpä,todellakin säikähti!!

    Marianne,voi kiitos,mukava kuulla!:)

    Minni, niimpä!Kauhistutta myös hullut ohittelijat,ei voi olla niin kiire!!Sitten ollaan kuitenkin samoissa liikennevaloissa ja piti vaan kaahata kahtasataa ohi!!
    Hirviä liikenteessä pelkään jostain syystä ylikaiken!:/

    Anttis,niimpä!

    Merja K,joo onneks!!

    Sally,sanos muuta,koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu!

    Nanna, kiitos ja kiva kuulla että tykkäät!:)

    Jeppu,joo en...katotaan ny löytyykö tänne enää aiheita mistä postata!
    Juu minimanin kippohan tuo!Paljon mahollista et samaa kamaa löytyy tuntien tän kaupungin valikoiman!:D

    TIINA,hui kuulostaapa pahalta törmäykseltä!
    onneks ei tosiaan käyny kuinkaan!:)

    VastaaPoista
  35. Suvimarja, niimpä!

    Seija,joo heijastimia mukaan reilusti!!:)

    Päm,niimpä ja kiitos!:)

    ANNAO, niimpä,kiitos!:)

    Satu,kyllä vain joulu on jo mielessä!:) Enää pari kk niin saa hössöttää oikein kunnolla!:)

    Katri, Kävin kurkkimassa!Voi kiitos!<3 Aina yhtä mukavaa saada tunnustuksia!!

    Marie Elisabeth's rum, kyllä sitä koko illan oli säikky!
    Voi kiitos,kiva kuulla että tunnelma välittyy!:)

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Hui sentään! Onneksi ei käynyt pahemmin. Kyllä tuollainen varmaan jää mieltä vaivaamaan joksikin aikaa.

    VastaaPoista
  38. Luojan kiitos ettei sinulle käynyt sen pahemmin! <3 Nuo ovat sellaisia tilanteita,että voisi käydä todella huonosti.

    Kauniita tunnelmakuvia! <3

    VastaaPoista
  39. Miia Helenis, juu sanoppa muuta,onneksi selvittiin säokähdyksellä!:)

    sarppa,niimpä!:(
    kiitos!:)

    VastaaPoista