sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vaniljahouse Bar

DSC_5931.jpg



Jokunen aika sitten kirjoittelin terasille tulevasta jutusta jossa ois mustaa, valkoista ja jotain jouluunliittyvää. No se juttu on niinkin ihmeellinen kuin iso liitutaulu!:D Varastosta löytyi iso levy jonka sutaisin liitutaulumaalin jämällä ja kehyksetkin sille löytyi varastosta valmiiksi. Mies nakutteli ne tauluun kiinni enkä ehtinyt sanoa et ne ois tietysti pitäny maalata valkoiseksi, mut toisaalta ne ei oo hullummat noinkaan, sopii yhteen sen hyllyn kanssa joka on tuossa apupöydän päällä. Taulun ympärille virittelin jouluvalot jotka näyttää tosi kivalta iltaisin vaikkei pimeää ookkaan. Eipä ne nyt kuvassa näytä oikein miltään. Se valkoinen juttu jäi laiskuuden johdosta ainakin vielä toteuttamatta ja sen toteutumista ootellessa kirjoittelin tauluun drinkkilistan:D Joten mitäs laitetaan?! ;) Vili kerkes jo omat puumerkkinsä piirtää taulun reunaan. Porukoilta löytyi vanhoja drinkkitikkuja nuoruusajoilta, kaikkea sitä onkin tullut joskus kerättyä!



DSC_5937.jpg



Ollaan touhuttu pihalla lähes koko viikonloppu ja oon niin tyytyväinen mitä kaikkea ollaan jo saatu pihalla aikaan tänä kesänä. Kivaa kun puutarhakärpänen on vihdoin vähän puraissut muakin, aikaisemmin kun mua ei oo oikeestaan voinut vähempää kiinnostaa tai sitten se kiinnostus on lopahtanut tosi nopeesti...pikkuhiljaa ja kantapään kautta täällä nyt opetellaan pihajuttuja :)



Takapihalla kasvaa 2 isoa syreeniä, vielä yks täytyis istuttaa tuohon niiden väliin ja saatais suojaa naapurin kerrostaloon. Syreenin tuoksu on ehkä parasta kesässä <3 Muuten takapiha on tosi suojaisa, takarajalla kasvaa kolmimetrinen kuusiaita ja toisella sivulla ei naapurit juuri takapihalla käy.



DSC_5934.jpg



Toivottavasti kaikilla on ollut mukana viikonloppu!:) 



Palailen taas <3



 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti