tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukoristelaatikoilla


Kaivoin tänään joulukoristelaatikot esille ja ajattelin tällä viikolla lisäillä jälleen valoja, koristeita ja tekstiilejä. Punainen väri kuuluu ihan ehdottomasti meidän jouluun! Olin ihan unohtanut nuo söpöt pyykkipoikavalotkin. Joulukoristelaatikoiden tutkailu on joka vuosi yhtä jännää, ei sitä muistakkaan mitä kaikkea niistä löytyy! :) 

Viime vuonna laitoin pieniä ylläreitä tuohon ylimmässä kuvassa näkyvään punaiseen kalenteriin, tänä vuonna mennään vain kaupan suklaa ja kuvakalentereilla. Ne kaikki pienet yllärit kalenteriin tulee maksamaan yllättävän paljon, iski nuukuus sen suhteen ja kun sitä pientä roinaa löytyy jo ennestäänkin ihan tarpeeksi. Jonkun legopaketin ois kyllä voinut purkaa ja pakkailla luukkuihin ja jouluaatto aamuna ois löytynyt siihen viimeiset palat, siinä ois ollut jotain tekemistäkin pukkia odotellessa. No ens vuonna ehkä toteutan tämän! Ootteko te tehnyt itse kalentereita lapsille vai ostitteko valmiita? 



Mukavaa tiistai-iltaa kaikille ja tervetuloa uudet lukijat! 
Vielä ehtii osallistua arvontaan täällä!




12 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, tuo on aina yhtä jännää ja e r i t t ä i n kivaa puuhaa! :-)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin ihan kaupan kalentereilla mennään, ehkä ensivuonna voisi suunnitella muuta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ens vuonna vois taasvähän panostaa tuohon vaikka mieluisia nuo suklaakalenteritki on!:)

      Poista
  3. Yllätyksiä löytyy joka vuosi joululaatikosta, kivaa iltaa sinne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun löytyy yllätyksiä! Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  4. Se on totta, et joka vuosi sitä yllättyy joululaatikon sisällöstä :) Vuosi on pitkä aika ettei ihmekään :D Kivan näköisiä juttuja laatikkosi sisältää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä sitä vuodessa ehtiikin ne jo unohtaa! :)

      Poista
  5. Ihania juttuja sun joululaatikossa.. Mä olin siivonnut liian siistiksi viime vuonna laatikon ja kaikki löytyi liian helpolla.. Täytyys sotkee se laatikko niin että ensi vuonna on vähän enemmän tonkimista. ;D Hihihi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy sitten laittaa vähän sotkuisammin tavarat laatikkoon! Pitäis kyllä viitsiä nuo jouluvalot vähän paremmin pakata, aina on johdot solmussa :p

      Poista
  6. Ihania juttuja sun joululaatikossa! <3 Täytyykin oma ottaa esille ja kurkata mitä sieltä löytyykään. :)

    Meille ostettiin my little pony joulukalenteri, jonka sisällön siirsin omatekemään kalenteriin ja lisäilin suklaita ja pari tikkaria joukkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea tuo sun joulukalenteri :) ihanan näköinen onkin se sun luistinkalenteri <3

      Poista