maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013





Kulunut vuosi on ollut aika mullistava monessa suhteessa. Tänä vuonna oon totisesti kantapään kautta oppinut todella elämään hetkessä, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan enkä tarkoita tällä pelkästään sitä syöpätapausta. On turha murehtia huomista, tai mitä tapahtuu tai missä mahtaa olla vuoden päästä. Sen kun tosiaan näkee vasta sitten! Mutta vaikka vuosi on pitänyt sisällään paljon huolta ja murhetta on mukaan mahtunut myös paljon ihania juttua. Vauvamasu niistä tietysti se isoin ja ihanin! :) 

Blogia on hauska selailla taaksepäin ja muistella mitä on tapahtunut ja viime vuoden tapaan tein kollaasit jokaisesta kuukaudesta.

Tammikuussa aloitin uudessa työpaikassa ja sain 2 uutta ihanaa ystävää. Keittiön ikkunalle laitettiin lasihylly, ostin pari uutta tuolia ja Vilin huoneeseen löytyi huutonetistä ostoskärryt :) 




Helmikuussa tuunailin sisustukseen sopivan vaahtosammuttimen ja Vilin huoneen pöytään liimailtiin liitutaulutarra. Shoppailin olkkariin ihanan Pandora maton ja löysin kirpparilta keltaisen pehtoorin. Keittiöstä siirtyi ruokailuhuoneeseen valkoinen hyllykkö ja ihme kyllä se on pysynyt paikoillaan siitä lähtien. 



Maaliskuussa alkoi näkyä värejä siellä täällä. Valkoisen hyllykön lähdettyä keittiöstä piti tilalle keksiä jotain ja muutaman kuukauden siellä saikin olla ikean lokerikko punaisine väripilkkuineen ja kirppislöytöineen. Telkkarille tehty harkkotaso päätyi sivupöydäksi ja yläkerran vierashuoneen seinä maalattiin.


Huhtikuussa tapasin 6 blogien kautta tutuksi tullutta mahtavaa naista Tampereella sisustusshoppailujen merkeissä. Hurahdin viiksijuttuihin, keittiön seinälle päällystettiin kehyksiin lahjapaperia ja eteisen seinä maalattiin keltaiseksi.


 Toukokuussa tehtiin patiolle lavoista sohvat, järkkäilin terassia. Olkkariin sain yhteistyön merkeissä keltaisen lehtitelineen ja kirpparilta löytyi ihana pöytä tietokoneelle. Tein positiivisen raskaustestin ja pitkä kesäloma alkoi.


Kesäkuussa touhuiltiin pihahommissa sen minkä pahoinvointi&väsymys antoi myöden (eli vähän). Terassille tehtiin liitutaulu ja puutarhaan viiri. Olkkarin kollaasi sai täydennystä.


Heinäkuussa lomailtiin koko porukka, käytiin Dublinissa ja löhöiltiin rannalla. Vitriini päätyi keittiöön ja maalasin kaapin taustan mustaksi. Keittiöön tuli lisäksi vielä mustavalkoinen matto. 


Elokuussa pahin olo alkoi hellittää. Ystävän kanssa käytiin Juthbackan markkinoilla. Ruokailuhuoneen seinälle ostettiin peili, tuunailin tiskiainepullot ja kirpparilta löytyi värikäs matto eteiseen ja kippari kalle lehtiroskis keittiöön. 


 Syyskuussa maalasin eteisen seinän uudelleen oikean keltaisella värillä, wc:n seinät tapetoitiin vanhoilla sanomalehdillä ja olkkariin sain String pocket hyllyn. Auringonkukat kukki. 


Lokakuussa juhlittiin 5-vuotiasta Viliä. Järkkäilin kuistia syksyisemmäksi, puuvajasta löytyi ihana talon muotoinen pölkky. Laitoin "hyvän kiertämään" ja ihanaa että se kiertää edelleen!:) 


Marrakuussa keittiön ja ruokailuhuoneen nurkat rempattiin upean tiili-yhteistyön merkeissä. Olkkariin löytyi pöytä kirpparilta. Ihana punainen leivänpaahdin kotiutui yhteistyön merkeissä myöskin. Askartelin pallokranssin ja matkustin Tukholmaan ihanien naisten kanssa. 


Joukuussa hössötettiin joulua ja koristeltiin koti jouluiseksi. Päiväkodin tädeille tein saippuaa. Kirpparilta löytyi matto pöydän alle (ihme kyllä edelleen tahraton*kopkop*). Tukholman tuliaiset laitettiin keittiön seinälle ilmoitustauluksi.  

Aika paljon tapahtunut kaikkea vaikka itestä välillä tuntuu ettei täällä mikään juuri koskaan muutu. Joskus multa kysytään tiedänkö aina mistä postailen seuraavaksi, no en, koskaan! Paitsi nyt tiedän että postailen teille piakkoin yhdestä tuunailusta mihin sain idean viime yönä!

Me vaihdetaan huomenna vuosi ystäväpariskunnan luona joten jos en tänne enää ennen sitä ehdi niin toivottelen teille jo nyt mitä parhainta vuotta ja kaikkea hyvää vuodelle 2014.

"Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista. Se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän"

-Mike Dooley





44 kommenttia:

  1. Paljon oot kyllä ehtinyt tehdä ja sisustaa kaikkea ihanaa vuoden aikana! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen huomaa että jotain on tosiaan tullut tehtyä!:) Kiitos ja sitä samaa sinne!

      Poista
  2. Sulla on tapahtunut vuoden aikana vaikka mitä! Kivat ja mielenkiintoiset kollaasit. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä lopun kaiken paljon vuodessa tapahtuu vaikka näin yks kaks ajattelee että ei juuri mitään :-)

    Olit tehnyt ihanan kollaasin vuodesta mitä oli aivan ihana lukea, kiitos tästä ihanasta postauksesta ♡

    Mukavaa vuoden vaihdetta :-)♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Kiva kun on blogi minne tulee päiviteltyä kaikkea tapahtunutta, kiva näitä on jälkeenpäin kattella :)
      Kiitos ihanainen ja sitä samaa sinne! :)

      Poista
  4. Ihanat kollaasit ja ihana vuosi! Ja mikä ihanintä, että juuri sinä olit yksi niistä kuudesta ihanaisesta <3! Uusi vuosikin tuo tullessaan maailman ihanimman tuoksun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anskusein<3 ihanasti sanottu :) Se tuoksu on kylä maailman ihanin! Tuutte sitten tuoksuttelemaan <3

      Poista
  5. Olipas mukavaa lueskella tuota ja hieno kuvakollaasi!! Kaikkea hyvää ja kaunista uuteen vuoteesi :)

    VastaaPoista
  6. Paljonhan vuodessa on kerennyt tekemään! Samaa mietin ensin omalta osalta, mutta kyllä yhteen vuoteen aika paljon elämää mahtuu! :) Mahtavaa uutta vuotta teille! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä vaan paljon kaikkea mahtuu vuoteen :) Kiva katella aina loppuvuodesta mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä!
      Sitä samaa sinne :)

      Poista
  7. Monipuolinen vuosi monipuolisella naisella <3

    VastaaPoista
  8. Paljon on vuoteesi mahtunut ja osan hyvin muistankin, koska olen sinua ihan hiljaisena seuraillut ennen oman blogin aloittamistakin :) Voisin jopa sanoa, että olet yksi innoittajista tässä ihanassa harrastuksessa <3 Oikein hyvää uutta vuotta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla että oot pitkään seuraillut ja että oot kans innostunut tästä mahtavasta harrastuksesta!:) On tää bloggailu vaan ihan huippukivaa touhua!:)
      Sinne myös!

      Poista
  9. Ompa vuotesi ollut ihana! Innolla jään seurailemaan blogia näin uutena tuttavuutena, mitä ensi vuonna tapahtuu! Mahtavat ne ostoskärryt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa että jäät edelleen seurailemaan :)
      Ostoskärryt on kyllä ihan superkivat munkin mielestä, nyt ne on ollutkin pitkään alakerrassa mun lehtiä säilömässä :)

      Poista
  10. Olipa ihana muistella vuottasi <3 kaiken oon lukenut ja tykännyt kovasti seurata teidän elämää ja sinun puuhasteluja kodin ympärillä. Masun kasvatus on kyllä ihanaa aikaa, paitsi juuri tuo pahoinvointi kausi...

    Oikein ihanaa uutta vuotta Niina sinulle ja perheellesi <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva näitä oli itekki selailla ja muistella :) Ihana kuulla että oot tykänny, kuin myös mä sun <3
      Juuh tuo pahoinvointikausi oli ihan järkyttävää..mut onneks aika kultaa...:)

      Sitä samaa sinne :)

      Poista
  11. Mä oon niin toope etten saa millään mahdutettua näin kivasta ja lyhyesti vuoden kuvakollaaseja.. :D Heheh.

    Mä muistan näät teidän kaikki hetket, nyt kun lukee! Jännä. Ehkä se että esim sisustus on kiinnostava niin se jää mieleen!

    Ensi vuonna taas uudestaan siis. Hih

    Kivaa uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö mikään toope! Mä tuun pian kurkkimaan sun kollaasit :)
      Ihana kuulla et oot lukenu kaikki!
      Saa nähä mitä ens vuodesta tulee!:)

      Poista
  12. Mahtava kuvapläjäys :) Hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  13. Paljo on tapahtunu! Ollu ilo tutustua suhun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin suhunkin! <3 Mä en jaksa oottaa et päästään taas kolmistaan tuulettumaan! ;) Ollaan yhteyksis <3

      Poista
  14. Olen ollut vuoden aikalailla blogimaailmasta ja huikea minkä muutoksen sinun kotisi on vuoden aikana kokenut! En meinannut samaksi tunnistaa! :) mutta kaunista on edelleen ja paljon on tapahtunut siis muutoinkin sinun elämässä! Onnea raskaudesta ja onnea myös tulevalle vuodelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jotain on muuttunu joo!:)
      Ihanaa uutta vuotta sinnekkin :)

      Poista
  15. Niin paljon ihania juttuja KIITOS! :)
    Hyvää Uutta Vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille lukijoille kun jaksatte kurkkia :)
      Sinne myös :)

      Poista
  16. Hurjan ihana posti!!! Kumpa saisin itekin tehtyä vähän edes vastaavanlaisen...
    Oikein ihanaa uutta vuotta sulle ja koko perheellesi <3 Ainakin yksi ihana tuleva asia tulee heti alkuvuodesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)
      Oikein hyvää uutta vuotta myös sinne <3

      Poista
  17. Niin paljon voikin vuoteen mahtua. Oikein ihanaa uutta vuotta teille ja on ollu huippu ihana tutustua ♡

    VastaaPoista
  18. Sinulla on inspiroiva blogi, täällä on mukava käydä!
    Ihanaa Uutta Vuotta:)

    VastaaPoista
  19. Hyvää uutta vuotta muru. <3 Pian on vauvakin kainalossa. <3

    VastaaPoista
  20. Kuinka mulla on mennyt tämä rintsikkablogi ohi? :) Onnea uuteen vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun löysit tänne, kävinkin heti vastavierailulla :)
      Samoin sinne!

      Poista
  21. Paljon on mahtunut teidän vuoteen. Halauksia! <3

    VastaaPoista
  22. Onnea onnea - vasta huomasin ihanat vauva-uutiset! Mahtavaa; olen todella iloinen puolestasi :)

    VastaaPoista
  23. Onnellista uutta vuotta teillekin! Ihania asioita sitä on teille tapahtunutkin vuoden aikana eikä toivottavasti vähene yhtään vuonna 2014 :)

    VastaaPoista