perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluntaikaa ♡



4 yötä jouluun 
Lumesta ei oo tietoakaan eikä sitä taideta jouluksi saadakkaan. 
Tuli lunta tai ei, täällä on joulumieli ihan huipussaan.
Flunssa iski päälle mutta sekään ei lannista. Mä sain eilen parhaan mahdollisen joululahjan, mun perheen syöpäpotilas sai hoidoista hyviä tuloksia, syöpä on toistaiseksi saatu aisoihin. Alkuvuodesta tiputettu syöpäpommi ja keväällä saadut tosi huonot uutiset on ollu mielessä jatkuvasti mutta josko nyt uskaltais hetkeksi huokaista. 


Koristeltiin kuusikin jo nyt ja sille löytyi ihan uus paikkakin ruokailuhuoneen kulmasta. Hopeisia palloja, punaisia pieniä paketteja ja erilaisia helminauhoja löytyy oksilta. Mies yritti josko tonttu tois osan lahjoista jo valmiiksi kuusen alle mutta eihän se käy, kyllä pukki nyt vaan joutuu kantaa koko säkillisen tullessaan! Mä oon ehkä vähän kaavoihin kangistunu tän asian suhteen..;) 


Ystäväni oli tehnyt mulle nämä ihanat huovutetut kuuset. Kiitos vielä :) 


Tänään alkoi äippälomakin, tosin lomailuahan tässä on jo muutenkin takana 3 kuukautta. Aika on mennyt nyt hurjan äkkiä kun pääsi niistä ekoista viikoista turvallisemmille vesille. Olo alkaa olla jo melkoisen kankea, onneksi on mahdollista lepäillä aina kun siltä tuntuu :) 


Mukavaa viikonloppua! 



37 kommenttia:

  1. Olen iloinen hyvistä uutisistasi <3
    Oikein leppoisaa äippälomaa, joulun aikaa ja vauvavalmisteluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eja <3
      Joulunjälkeen keskitynkin täysillä vauvavalmisteluihin :)

      Poista
  2. MAHTAVIA uutisia! Paras joululahja ikinä!

    *ihanaista äippälomaa, yritetään treffata pian :)

    VastaaPoista
  3. No tää oli ihan just sitä parasta joulun taikaa <3. Eipä sitä ihminen enempää voi toivoa. (Tai voi,mutta sillä ei oo merkitystä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Kyllä, millään muulla ei oo oikeesti mitään merkitystä <3

      Poista
  4. Kuulostaa loistavalta lahjalta. Parasta, mitä voi saada, kun on iso huoli. Oikein mukavaa äippälomaa! Kyllä on kaunista ja jouluista kuvissasi ja kotonasi. Punainen tuo joulun - ehdottamasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Tätä asiaa on koko vuosi ressattu, ihan parasta että jouluksi saatiin hyviä uutisia <3
      Kiitos ja niin mustakin, kyllä sitä punaista pitää jouluna olla :)

      Poista
  5. Oikein hyvää äitiyslomaa! <3
    Oli mukava lukea hyviä uutisia, todellakin joulun taikaa.

    Jouluntuoksuista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Paras mahdollinen joululahja nuo positiiviset uutiset! Kaunis kuusi teillä, joudun ite oottaa aatonaattoon että saadaan poikien kans koristella kuusi :) Mukavia ja rentoja :D äippälomapäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3
      Hih, mä nautin tästä viimeisestä kuukaudesta nukkumalla kun se on vielä mahdollista melkein koska vaan :) Rentous tulee varmasti olemaan aika kaukana!:D

      Poista
  7. Ihanaa, että olette saaneet hyviä uutisia läheisestä! <3 Tiedän tuon tunteen.. Ja kiva, että teillä joulufiilis huipussaan :D Kaunis kuusikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei oo kurjempi tunne kun epävarmuus :/ onneks nyt saa hetkeksi huokaista helpotuksesta! <3
      Kiitos <3

      Poista
  8. Ihanaa kun olette saaneet noin hienon joululahjan, Mukaa äippälomaa! Kaunis joulukoti teillä.

    VastaaPoista
  9. Voi miten hieno joululahja ♡ tosi hieno juttu!

    Kaunis joulutunnelma teillä muutenkin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä joulun paras juttu :)
      Kiitos ihanainen <3

      Poista
  10. Ihania kuvia ♥
    Hienoa että tuli hyviä uutisia ennen joulua, se on kyllä ihan paras joululahja :)
    Mukavaa äippälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna <3
      Oli kyllä ihan paras joululahja <3

      Poista
  11. Hieno juttu, että saitte hyviä uutisia jouluksi! Hyvää äitiyslomaa :) Kauniin jouluista :)

    VastaaPoista
  12. Olipas ihana uutinen! Varmasti paras mahdollinen joululahja koko perheelle. :)

    VastaaPoista
  13. Paras mahdollinen lahja!!! Ihanan Jouluinen tunnelma!!! Hyvää Joulua sinnekkin!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli <3 Kiitos ja ihanaa joulua sinnekkin :)

      Poista
  14. Ihanaa että olette saaneet hyviä uutisia!
    Ja onnea äippälomalaiselle muutenkin.
    Kauniita jouluisia kuvia. Kyllä se joulupukin tulo on lapsille (ja vähän isommillekin) jännää... Meillä käy aina tonttu tuomassa kuusen alle jokaiselle paketin aattoaamuna avattavaksi. Helpotta vähän lasten jännitystä ja aika kuluu paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä niin iloinen näistä uutisista! :)
      Mä ajattelin kans että tänä jouluna tonttu vois tuoda yhden paketin jo yöllä kuusen alle, ois tosiaan jotain tekemistä päivän ajaksi!:)

      Poista
  15. Ihanaa kuulla että olette saaneet hyviä uutisia! <3 Ihanaa äippälomaa sulle, nauti siitä!

    VastaaPoista
  16. Parhaat uutiset joulun alla olette saaneet <3 Ihana joulukoti teillä! Nautihan mammalomasta <3

    VastaaPoista
  17. Oi ihanaa!!! Ihan huikea joululahja tuollainen uutinen!! :) Teidän joulukoti näyttää kauniille!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 ihan paras mitä toivoa voi!:)
      Kiitos<3

      Poista
  18. Ihanaa, että saitte hyviä uutisia!!! Rauhallista joulunaikaa teidän perheelle!

    VastaaPoista